Banner Before Header

Maailmalla uutisoidaan suomalaisesta erikoisuudesta, ”piilo­kaupungista” Helsingin alla

Ukrainan sodan myötä maailmalla on herännyt kiinnostus suomalaista erikoisuutta –väestönsuojaa – kohtaan. Aiheesta ovat kirjoittaneet toukokuun aikana useat britti- ja yhdysvaltalaismediat, muun muassa The Guardian, Telegraph, ABC News ja CNBC.

CNBC:n mukaan Helsingissä on 5 500 bunkkeria, jotka muodostavat maanalaisten tilojen verkoston. Juttu valistaa, että maanalaisia tiloja käytetään Suomessa yleensä esimerkiksi pysäköintiin, varastointiin ja urheilutapahtumiin, mutta niiden todellinen tarkoitus on pahaenteisempi – ne on suunniteltu suojelemaan suomalaisia hyökkäyksiltä.

Helsingin Merihaan suuri väestönsuoja. Tilassa pidetään muun muassa Helsingin pelastuslaitoksen koulutuksia.

– Valoisa, puhdas, lämmin tila. On jalkapallokenttä, lasten leikkipaikka, kahvila ja pysäköintialue, artikkeli esittelee.

– Helsingin keskustan tuntumassa sijaitsevan Arena Center Hakaniemen pehmeä leikkipaikka näyttää värikkäine liukumäkineen, trampoliineineen ja tunneleineen samalta kuin muut leikkipaikat. Erona on, että se sijaitsee 25 metriä maan alla kallion onkalossa kaupungin alla, ja se on suunniteltu kestämään ydin-, biologisia ja kemiallisia hyökkäyksiä, kuvailee puolestaan Telegraph.

Helsingin Merihaan suuressa väestönsuojassa on monenlaista toimintaa, esimerkiksi pysäköintiä ja urheilua.

Merihaan suuren väestönsuojan huoltotunneli.

CNBC:n mukaan viranomaiset eivät usko Suomella olevan välitöntä uhkaa, mutta entisen Neuvostoliiton miehittämänä pohjoinen maa haluaa varautua pahimpaan.

The Guardian kertoo, että Helsinki on rakentanut pommisuojia jo 1960-luvulta ja suojiin mahtuu enemmän ihmisiä kuin kaupungissa asuu. The Mirror muistuttaa, että Suomen maanalaiset suojat on rakennettu suojaamaan ihmisiä nimenomaan Venäjän hyökkäyksen varalta.

– Suurin osa länsimaista on vasta alkanut pohtia mahdollisuutta joutua Venäjän hyökkäyksen kohteeksi, sen jälkeen kun Putin hyökkäsi Ukrainaan. Mutta Suomi on valmistautunut vuosikymmeniä, lehti kirjoittaa.

Urheiluhalli, jonka voi muuttaa väestönsuojaksi 72 tunnissa.

The Daily Mail puhuu ”piilokaupungista” Helsingin alla. Jutun mukaan Helsingissä on yli 500 bunkkeria, joissa koko 600 000 asukkaan kaupunki voi suojautua ydinsodan tuholta kuukausiksi.

– Suojan ovet ovat niin paksut, että ydinräjähdys ei jättäisi lommoa, viranomaiset sanovat kylmän sodan aikana rakennetuista bunkkereista, media kirjoittaa.

– Helsingin 25 metroasemaa voidaan muuttaa myös kiireellisiksi pakoreiteiksi, lehti jatkaa.

Väestönsuoja Puuvillan kauppakeskuksen alla Porissa.

The Daily Mailin mukaan ”hätäbunkkerit” saavat huomiota nyt, kun Suomen Nato-hakemus on kohdannut Venäjän arvostelua.

– ”Neutraalina maana olemme aina tunteneet tarvetta suojella itseämme – ja niin me teemme”, Helsingin virkamiehet sanovat Daily Mailin mukaan.

– Suomi voi olla maailman onnellisin maa – ainakin pinnalta. Mutta Helsingin ”maanalainen kaupunki” kertoo toisenlaista tarinaa, maalailee ABC News.

Kyltti Helsingin Annankadulla sijaitsevan taloyhtiön väestönsuojasta.

Helsingin kaupungin mukaan Helsingissä on noin 5 500 väestönsuojaa, joissa on noin 900 000 suojapaikkaa. Lain mukaan väestönsuoja pitää voida ottaa käyttöön 72 tunnissa, jos viranomainen käskee.

Source Link is.fi