Oulussa syttyi illan ja yön aikana kolme tulipaloa, joista kaksi ydinkeskustassa – epäillään tahallaan sytytetyiksi
Poliisi epäilee paloja tahallaan sytytetyiksi ja tutkii yhteyttä niiden välillä.
Oulun poliisi tutkii kolmea maanantai-iltana ja tiistain vastaisena yönä ollutta tulipaloa tahallaan sytytettyinä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen ensimmäisestä palosta noin iltayhdeksän aikaan Rantakadulle, aivan torinrantaan. Automaattinen palohälytys tuli Uudelle Seurahuoneelle, mutta tulipalo oli syttynyt viereisessä korttelissa sijaitsevan talon roskakatoksessa.
Lue lisää: Oulun Torinrannassa syttyi kaksi lähekkäistä tulipaloa – yhteyttä selvitetään
Katoksen lähellä oli myös viereisen ravintolan nestekaasupullojen säilytystila, jonka rakenteet olivat tulessa pelastuslaitoksen saavuttua kohteeseen. Yksi pulloista räjähti sammutustöiden aikana, mutta tapahtuneesta ei koitunut sivullisille vaaraa. Tulipalo levisi myös lähelle pysäköityyn henkilöautoon, joka vaurioitui palossa.
Pelastuslaitoksen mukaan tulipalo rikkoi samassa rakennuksessa olevien asuntojen ikkunoita, mutta itse tulipalo ei levinnyt sisälle asuntoihin. Asuntoihin syntyi kuitenkin savuvahinkoja.
Pian tuli kaksi muuta paloa
Pian tuli ilmoitus toisesta tulipalosta parinsadan metrin päässä aiemmasta tulipalosta. Kohteessa roskalaatikko oli tulessa, ja palo uhkasi levitä viereiseen puurakennukseen.
Aamuyöllä tuli kolmas ilmoitus tulipalosta Oulun Toppilassa keskustan ulkopuolella. Tällä kertaa paperinkeräysastiassa oli syttynyt tulipalo.
Poliisi epäilee paloja tahallaan sytytetyiksi ja tutkii yhteyttä niiden välillä. Mahdollisista vihjeistä voi ilmoittaa poliisille numeroon 0295 416 194.