Banner Before Header

Ulkoasiainvaliokunnassa pitkään istunut Arhinmäki Natosta: Vaikka eliitti uskottelee, ei mikään ole juuri viime aikoina muuttunut

”Itämeren alueella jännitteitä on kasvattanut Venäjän toiminta, mutta myös NATOn.”

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän entinen puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnassa pitkään istunut apulaispormestari Paavo Arhinmäki on virinneestä Nato-keskustelusta sitä mieltä, että mikään ei ole olennaisesti muuttunut juuri nyt.

”Vaikka eliitti niin twitterissä ja mediassa tuntuu toivovan ja meille uskottelevan, ei mikään ole juuri viime aikoina muuttunut.”

”Venäjän suorittama Krimin laiton haltuunotto ja Itä-Ukrainan sota eivät tarkoittaneet, että Suomen pitäisi hakea NATOn jäsenyyttä. Eivät myöskään Venäjän presidentin Vladimir Putinin viimeaikaiset puheet, joista olen täysin päinvastaista mieltä, kuten yleensäkin Putinin ja Venäjän johdon toiminnasta”, Arhinmäki kirjoittaa.

Arhinmäki toteaa, ettei ole yllättynyt vihreiden tuoreista Nato-kannoista, ”sen verran pitkään olen seurannut vihreiden puheita niin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa 2011–2014 kuin ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä 2015–2021”.

Hän katsoo, että Suomen ei pidä lisätä jännitteitä omilla lähialueillaan ja ”NATO-jäsenyys eittämättä niitä lisäisi”.

”Suomen pitää olla mieluummin kriisien sovittelija maailmalla kuin osapuoli. Erityisesti lähialueilla meidän pitää olla maa, joka lisää luottamusta ja vähentää jännitteitä. Itämeren alueella jännitteet ovat kasvaneet. Siihen vaikuttaa erityisesti Venäjän toiminta, mutta myös NATOn.”

Arhinmäen mukaan NATO ei ole mikään demokraattisten länsimaiden hyväntekijä vaan sotilasliitto, johon kuuluu myös demokratiaa ja sananvapautta polkevia maita. Hänen mielestään Suomen pitää olla mieluummin kriisien sovittelija maailmalla kuin osapuoli.

Paavo Arhinmäki on ollut kirjoittamassa sekä hallitusohjelman ulko- ja turvallisuuspoliittista osiota että tuoretta ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon mietintöä, jonka kaikki eduskuntapuolueet hyväksyivät yksimielisesti kesäkuussa.